Blogi

Tervetuloa tutustumaan korkeatasoiseen nykytaiteeseen.

 

Uniikkia taidetta Laadukasta grafiikkaa

25.11.2013 20.20 - Kuukauden taiteilija: Kim Somervuori

Kim Somervuori (s. 1975) on opiskellut Helsingin Kuvataideakatemiassa 2006 lähtien ja Tukholman Vårdinge by  kim_somervuori_galleria_maaret_finnbergfolkhögskolanissa vuosina 2005-2006.

Graffitien ja korkeataiteen traditiot kohtaavat konkreettisesti Somervuoren teoksissa. Erilaisten kulttuuristen viittausten yhdistely tekee hänen teoksistaan moni-ilmeisiä ja yllätyksellisiä. Teos voi olla seinämaalaus, kolmiulotteinen objekti, installaatio tai perinteisen taulumaalauksen logiikkaa ainakin näennäisesti muistuttava asia. Hänelle on taiteilijana keskeisempää tutkia erilaisten maisemien, niin kaupunkien kuin sisätilojenkin muutoksia. Hilseilevä tai näennäisesti tuhrittu seinä onkin hänelle inspiroiva lähtökohta. Somervuori sisällyttää piirroksiin ja maalauksiin lukuisia erilaisia materiaaleja ja tekniikoita ja niiden osalta voisikin puhua kollaaseista. Hän nostaa liittämisen ja repimisen eleen myös tekemisen aiheeksi. Vaikka lopputuloksen voi nähdä puhtaasti pintana, olisi tuhlausta tarkastella hänen teoksiaan vain siten. kim_somervuori_galleria_maaret_finnberg

Somervuoren teokset leikkivät erilaisilla perinteillä, sillä katsoja voi kohdata viittauksia niin Hans Prinzhornin (1886–1933) teorioihin mielisairaiden taiteesta, konkretismiin ja graffiteihin. Niistä voi lukea viittauksia katutaiteeseen, löytää kulutuskritiikkiä tai tulkita taiteellisen prosessin kuvauksena. Viittausten lisäksi tyyli vaihtelee niin ylevästä matalaan kuin huumorista esteettiseen eleganssiin. Teosten nimet ovat useimmiten viittauksia kirjallisuuteen ja musiikkiin. Ne tarjoavat teoksille kontekstin, mutta tunnistaminen jää harvojen herkuksi. Silti nimet onnistuvat tuomaan teoksille sävyjä, jotka antavat johtolankoja taiteilijan omista pyrkimyksistä. Taiteilijan suhde erilasiin traditioihin ja visuaalisiin kulttuureihin on hyvin ennakkoluuloton ja tämä näkyy omaperäisessä visuaalisessa maisemassa.

 

KIM SOMERVUORI KULJETTAA VIIVAA - Make Your Mark Gallery avaa Kim Somervuoren näyttelyn 8.11, toinen osa näyttelystä nähdään samanaikaisesti Sorbus-galleriassa

”Kim Somervuori on materiaaliromantikko, joka sisällyttää piirroksiin ja maalauksiin lukuisia erilaisia tekniikoita.  kim_somervuori_galleria_maaret_finnbergKäytetyt materiaalit ja niihin kohdistuneet teot ovat merkityksiä täynnä. Harmaantunut lauta, kiilakehys, ruostuneet spraykannut ja vanhat siveltimet tai revitty kangas, rei’itetty pellinkappale tai pala kertaalleen kostunutta paperia ovat jo itsessään sisällöllisiä. Niistä voi lukea viittauksia katutaiteeseen, löytää kulutuskritiikkiä tai tulkita taiteellisen prosessin kuvauksena. Somervuoren koko tuotannon läpi on kulkenut polku, joka konkretisoituu viivana. Viiva on joko piirretty tai maalattu lanka, joka elää teoksesta toiseen kietoen teokset yhdeksi tiiviiksi vyyhdeksi.

Näyttely on nimeltään Missä kuljimme kerran. Se levittäytyy kahteen eri galleriaan tavalla, jossa niistä toinen muuttuu ensin maalauspohjaksi ja sitten itsessään teokseksi. Sorbus-galleriaa halkoo musta viiva, joka luo rytmikkään verkon. Se leikittelee kaksi- ja kolmiulotteisilla pinnoilla muodostaen niistä yhtenäisen ja jatkuvan piirroksen. 

Suvilahdessa sijaitsevassa Make Your Mark -galleriassa on esillä Somervuoren maalauksia, piirroksia ja esinekoosteita. Myös niissä viiva on keskeisessä roolissa. Ilmaisun johdonmukaisuus pääsee parhaiten oikeuksiinsa, kun mieltää sekä maalatun seinän että erilliset teokset osaksi samaa kokonaisuutta. Viiva on tilassa paksumpaa ja selkeämpää kuin itsenäisissä teoksissa, mutta sen henki on sama. Viiva kutoo verkon rosoisen maalauspohjan tai paperin päälle samalla tavoin kuin huoneeseen. Ilmaisu on johdonmukaista. Viiva on polku, jota voi seurata kuvasta toiseen, piirroksesta maalaukseen, maalauksesta seinälle ja lopulta ulos galleriasta; kadulle ja kaupunkiin.” Veikko Halmetoja, kuvataidekriitikko

Kim Somervuori: Missä kuljimme kerran

Make Your Mark Gallery Avoinna: 8.11.-1.12.2013, ti-pe 12-19, la 11-16, su 12-16 Kaasutehtaankatu 1, Suvilahti, rakennus 6, Helsinki